Ihana kokonainen viikonloppu toisen kanssa yhdessä. Tunsin oloni tyytyväiseksi ja onnelliseksi, yhdessäolo oli niin helppoa. Panostimme toisiimme ja rentouduimme ja nautimme. Meillä oli hauskaa ja seksi oli uskomattoman hienoa. Olimme lähekkäin ja vielä kerran lähekkäin. Kontakti säilyi kadulla kävellessä ja ravintolaan mennessä ja mikä minusta ihaninta, toinen oli se joka otti kädestä kiinni ja huomioi. Että ihminen voi pienillä jutuilla saada toisen tyytyväiseksi. Ja tiedän toisen olleen ihan yhtä tyytyväinen.

Mutta... aina tulee se mutta. Kävimme vakavaa keskustelua toisena päivänä tulevaisuudesta ja meistä. Keskustelun jälkeen olimme aika puhki, kävimme syömässä mutta emme jaksaneet muuta. Makasimme sängyllä ja sylikkäin ja yöuni kutsui jo yhdeksältä illalla.

Viime yönä nukahdin omaan sänkyyni vieressäni pehmeä villatakki joka tuoksui aivan toiselta. Sattui. Jossain vaiheessa juttu on muuttunut toisellekin niin vakavaksi että minun tunteeni voivat satuttaa häntä. Ja eihän meistä mitään tule, tulevaisuudessakaan. Haluaisimme jutun jatkuvan näin, mutta se on aina vaan vaikeampaa kun toisesta välittää. Vaikka kai sen pitäisi olla helppoa silloin kun välittää? Ei meillä, ja syitä on monia.