Palaan takaisin miehen luo.

Toisen kanssa asiat on puhuttu. Paluu muuttaa monta asiaa. Vaikka palaan vanhaan niin olen uuden edessä.

Kipeää tekee se, että en voi olla Toisen kanssa. Se sattuu, oikeasti. Mutta tätä asiaa on niin paljon pyöritetty ja moneen suuntaan. Toisen ja minun välit eivät ole viilenneet tai muuttuneet huonompaan, päinvastoin. Kumpikaan meistä ei tahtoisi lopettaa tätä, mutta kumpikin koittaa ajatella järjellä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan?

Miehen ja minun välit ovat nyt paremmat kuin vähään aikaan. Perhe menköön etusijalle nyt. Toivon itse pystyväni seisomaan tämän päätöksen takana. Ja aion yrittää.

Surutyöni teen nyt salassa, kuten olen salassa tehnyt muutakin. Toinen tekee omaansa. Ystävyys ei mihinkään katkea, eikä toistemme merkitys. Tulee olemaan vaikeaa nähdä jatkossakin aika usein, ja jättää juttu siihen. Toivon Toisen olevan vahva silloin kun minä en ole.

Pahoitteluni, vanhoja tekstejä tosiaan ponnahtelee välillä tänne. Viime vuonna niitä poistaessani jätin ne kuitenkin talteen muuttamalla vuosilukua, ja nyt siitä on mennyt niin aikaa, että 2008 vuosiluvulla olevia tekstejä sinkoilee esille. Koitan tsempata ja muuttaa uudestaan.

Jännä itselle lukea niitä vanhoja.

Miehen kanssa on ollut viime aikoina hyvin vakavaa keskustelua. Siitä lähemmin kuun loppupuolella. Toisen kanssa taas... no, puheluita. Tunnen itseni niin vanhaksi pariksi hänenkin kanssaan välillä ja onhan tässä historiaa kertynytkin. Nyt ei ole aiheesta enempää sanottavaa.

Puhelimessani lukee taustakuvan kohdalla Anna tilaa! Se on muistutus minulle nyt siitä, että pidän pientä välilä Toiseen, annan tilaa.

Taannoinen tapaaminen viikonloppuna oli peruuntua Toisen työpaineiden vuoksi. Toisen fiilis oli huono ja minä ehdotin, että jos paremmalla aikaa sitten... tapaaminen kuitenkin toteutui ja meni hyvin, puhumisen tarve oli kova ja lähellä olo oli tärkeää.

Keskustellessamme manitisin siitä, että en saanut Toiseen oikein otetta viikolla kun hän oli selvästi kiukkuinen ja stressaantunut. Toinen totesi siihen, että totta, mutta ei häneen tarvitse otetta saada, sehän on kuin sulkisi häkkiin. Korjasin ilmaustani, tarkensin että tuntui kurjalta kun en saanut kontaktia siten kuin yleensä, tietenkin noihin asioihin en voinut auttaa mutta kuunnella kyllä. Tämä selvensi ajatustani Toiselle, ajatukseni ei ollut se, että minun pitäisi jotenkin pystyä saamaan ote Toiseen aina, hallita häntä. Stressaavassa tilanteessa Toisen suojamuurit ovat hyvin korkealla.

Silti jäin miettimään tuota, ja Toisen tämänkertaista tarvetta olla lähelläni ja puhua mutta samalla kieltää minua puhumasta siitä kuinka hyvältä tuntuu olla Toisen läheisyydessä. Hyvältä hänestäkin tuntuu, mutta ei siitä tarvitse keskustella. Ja tämän sanoo mies joka on maannut yön ja aamun kiinni minussa.

Ajattelin että nyt vähän peruutan. On hankalaa kun mies puhuu yhtä ja tekee toista, aina niin päin että teot osoittavat tunteita paremmin kuin sanat. Vai osoittavatko? Toisinaan sanojakin tulee, tällä kerralla niitä ei haluttu.

Näistä mietteistä huolimatta mieliala on hyvä. Toisen kanssa ei tarvitse päätyä mihinkään ratkaisuun, tulee jos on tullakseen. Miehen kanssa elämä on ollut tasaisempaa kuin aikoihin, ja toivoisin sen säilyvän. Viikonloppu hieman mietityttää etukäteen mutta muutama sellainen on nyt mennyt hyvin. Niitä viikonloppuja edelsi aika rankka tilanne joka miltei muuttui fyysiseksi. Se ehkä pysäytti puolin ja toisin, huomasin omankin aggressioni nousevan aika tavalla.

Kevään tuloa odotellessa; minä sitten rakastan tätä valon lisääntymistä!

Olen aloittanut uudella teholla vanhan ja rakkaan harrastuksen. Ratsastaminen viikottain, ja useammankin kerran viikossa on tuonut kalenteriin uutta ohjelmaa. Hevosen selässä muut asiat unohtuu :-)

Parisuhdekiemurat miehen kanssa ovat yhtä toivottomalla pohjalla kuin aiemminkin. Jotenkin odotan vielä, että mies tekisi ratkaisunsa ja päästäisi irti minusta. Kun ei kerran sitä toistakaan ratkaisua osaa. Kuvittelen, että vähemmällä surulla päästäisi jos mies itsekin toteaisi, että ei tästä mitään tule. Minä olen sanonut sitä jo monta kertaa, mutta mies edelleen haluaa minut ja vain minut - ai niin ja juomisen. Kysyin häneltä että kauanko vedätät tällä asialla, niin kauan kuin minä tulen perässä, vaiko niin kauan että eropaperit on kädessä? Sittenkö tajuat? Vastauksena oli tuttu anteeksi, olen pahoillani jne.

Toisen kanssa taas... ollaan tavattu, hiukan harvemmin nyt alkuvuonna. Mies oli mustasukkainen siitä kerrasta kun Toinen oli täällä ja parempi on että emme tapaa luonani. Edes näennäisen viattomasti. Miehen oli huono paljoa kommentoida kyseistä tapaamista kun lapset siitä kertoivat, mieshän oli itse sammuneena kotona vaikka suunnitelmat sille illalle olivat ihan jotain muuta. Kerran on tullut jälkeenpäin heitto (taaskin päissään) että mene vaikka Toisen kainaloon... Vastasin siihen, että oletko miettinyt sitä että tuollaiset toivotukset saattavat vaikka toteutuakin?

Sen ensimmäisen selvän viikonlopun jälkeen mies on totaalisesti möhlinyt seuraavat viikonloppunsa. Ei yritystäkään. Itse olen ollut lasten kanssa nämä viikonloput, onneksi ei ole ollut töitä eli mies on saanut ihan omissa oloissaan olla. Ja tämäpä on jotenkin syykin siihen juomiseen: Kun te ette ole täällä, on ikävä olla yksin. Melkoinen paradoksi, sillä emmehän me toki ole siellä jos hän juo.

Lapset oli isovanhempien kanssa ja pääsin Toisen luo pariksi päiväksi. Se olisi täydellisen rentouttavaa ellei takaraivossa kaivelisi pieni pelko siitä, että mitä sanon miehelle kun hän soittaa. Kunpa tätä ei tarvitsisi salailla. Perustelut salailulle on edelleen samat kuin aiemminkin. Paras ystäväni sanoi, että kyllä tuosta vielä julkista tulee, kun Toinen oli luonani täällä. Lapset olivat kotona myös. Siinäkin on paradoksi; jos Toinen ja minä olisimme oikeasti vain ystäviä niin Toinen voisi käydä luonani kylässä ilman, että miettisimme, että näkeekö joku auton pihalla, tuleeko puheita. Nyt Toisella pitää olla syy miksi hän on käymässä. Tosin tällä kertaa Toinen jäi yöksikin. Lapset olivat kotona ja nukuimme Toisen kanssa eri huoneissa. Lapset ehkä puhuvat siitä isälleen.

Aamulla oli kiva herätä vaikkei Toinen vieressä ollutkaan niin oli viereisessä huoneessa. Lasten lähdettyä ulos menin Toisen viereen ja hyvänolontunne oli molemminpuolinen kun Toinen veti minut kainaloonsa. Maailman paras paikka.

Miehen kanssa yhtä tuskaa muutamana päivänä. En jaksaisi...lasten takia ollaan oltu joulu ja vuodenvaihde yhdessä.

Toinen kysyi kuinka voisi piristää minua. Ei mitenkään. Tunsin itseni niin huonoksi, vaikka mies kai se on joka juo ja huonosti toimii. Ehkä jos minä olisin parempi niin miehen ei tarvitsisi...

Toinen sanoi rakastavansa minua. Se oli parasta, sitä en odottanut. Sitä ei pitänyt koskaan Toisen suusta kuulua. Vaikka siitähän tässä on ollut kyse niin oli Toiselle suuri paikka sanoa se, suurempi kuin uskottekaan.

Tämän blogin olisi varmaan hyvä jäädä taas tauolle. Tai mennä joksikin aikaa salasanan taakse. Mietin, että kuinka käytännössä toimin jos poistan osan kirjoituksista ja haluaisin myöhemmin palauttaa ne takaisin, miten sen teen? Nyt polttelee pelko siitä, että joku liian tuttu lukee näitä..

Edit: Osa kirjoituksista poistui. Onpa sitä ollut melkoisia ajatuksia matkan varrella ja onpa meidän suhteemme muuttunut, minun ja miehen, minun ja Toisen. Katsotaan kuinka muuttuu jatkossa, nyt luulen että tämän vuoden osalta kirjoittelut alkavat olla tässä. Katsotaan miltä ensi vuosi näyttää...