Edelliset postaukseni ovat herättäneet kommentteja, kiitos niistä. Kommentit saavat ajattelemaan asioita eri näkökulmista ja tekee myös hyvää lukea omaa tekstiään, miettiä minkä vaikutelman se minusta antaa. Kirjoitukseni on silti vain pintaraapaisua eikä kuvasta koko elämääni. Asennettani ja moraaliani kuitenkin.

Omenainen kyseli kommentissaan, että miten voi uskotella elävänsä reilussa suhteessa, kun toisella osapuolella ei ole kaikkea suhdetta koskevaa informaatiota ? Jälleen totean (kuten niin monesti ennenkin) että hyvä kysymys. Eihän tämä reilua olekaan, enkä uskottele itselleni sen olevankaan reilua. En petä itseäni kuvittelemalla tämän olevan reilua tai oikeutettua, mutta toisaalta en ole pystynyt tekemään asian muuttamiseksi mitään. Sillä juuri se juttu on vain minusta kiinni. Siinä tapauksessa saan olla täysin itsekäs, minä pystyn tämän tilanteen muuttamaan. Miehellä ei ole siihen mahdollisuuksia koska hän ei tästä tiedä. Asetelma on epäreilu, miehellä ei siis ole kaikkea tietoa ja jos olisi niin eiköhän hän tekisi ratkaisunsa hyvinkin äkkiä. Miehellä ei tarvitse olla kaikkea tietoa minun elämästäni, en ole hänen omaisuuttaan, mutta on itsepetosta ajatella, että suhteeni toiseen olisi vain minun asiani. Suhteessani rikon miehelle antamiani lupauksia ja valehtelen, mutta muuten tietenkin toivon, että suhde ei vahingoita miestä, kun hän ei siitä tiedä. Monimutkainen ja ehkä epäselvä ajatuskulku, mutta paremminkaan en osaa tätä ilmaista.

Uskallan edelleen väittää, että rakastan miestäni, ei tunne ole mihinkään kuollut, mutta tekoni osoittaa, että en kunnioita miestäni. En kunnioita antamiani lupauksia. Toinen on minulle myös rakas ihminen, mutta tiedän tämän tunteen olevan osa alkuhuumaa, en tiedä kasvaisiko tästä tunteesta koskaan syvää rakkautta. Sellaista rakkautta, jota molemmat osapuolet antavat. On repivää tuntea näin kahta miestä kohtaan. Toinen ei ole minulle pelkkä panokaveri, enkä minä hänelle. En osaisi kuvitella itseäni yhden illan juttuihin ja pettämään miestäni pelkän seksin takia eri kumppaneiden kanssa. Kliseisesti sanotuna toisen ja minun välilä on "jotain". Vaikka seksi on todella herkullisen hyvää toisen kanssa, niin ei se ole kaikki tässä suhteessa.

Haluaisin antaa miehelleni tasa-arvoiset lähtökohdat jatkaa suhdettamme. Haluaisin, että voisin kertoa mikä minut ajoi tähän, mikä minut saisi pois tästä. Haluaisin, että mies heräisi huomaamaan, että suhde ei toimi vain olemalla, menemällä samaa rataa eteenpäin, vaikka toisaalta mies on ilmeiseti tyytyväinen nykyiseen suhteeseemme, minä en täysin. Tiedän, että en voi kertoa, sillä siinä tilanteessa mies ei arvostaisi yritystäni saada meidän suhteemme toimimaan paremmin tekemällä jotain muutoksia. Kertominen hajottaisi tämän suhteemme, ja sitä en halua. Oikeasti haluaisin löytää miehen kanssa ne tunteet, joita minulla on toiseen. Haluaisin enemmän aikaa olla yhdessä. Haluaisin panostusta meidän suhteeseemme. Eikä tämä asia ole uusi, on tästä ennenkin puhuttu. Nyt vain on vaikea puhua ja ehdottaa, sillä pelkään miehen ihmettelevän, että miksi juuri nyt haluan muutosta, rikkoa rutiineita, löytää sen yhteyden,  joka meillä ennen oli, olla lähellä ja näyttää kaikille, että me olemme yhtä. Miksi juuri nyt olen alkanut kaivata noita asioita, jotka ovat vuosien kuluessa muuttunet itsestäänselvyyksiksi ? Enkä voi sanoa, että kaipaan niitä siksi koska saan niitä muualta, mutta haluaisin saada niitä myös kotona, mieheltä, jota edelleen rakastan.

Ongelma on minun, mutta yksin en voi sitä ratkaista. Yksin en pysty panostamaan ja yrittämään kuin rajallisesti. Toisalta kun mies ei huomaa ongelmaa olevan, niin kuinka hän voisi edes haluta siihen ratkaisua ?