Toinen sai kutsun exänsä ja tämän sisaren yhteisille, isoille synttäreille. Minä inhoan tätä kuristavaa tunnetta mahassa kun ajattelen tuota. Tuo ex on sellainen, jonka kanssa Toinen oli kahteen otteeseen. Ensimmäisellä kerralla ex jätti Toisen, toinen kerta oli yhteinen päätös. Toinen oli exälle alkuun laastarisuhde, eikä juttu siksi kestänyt. Kipinä kuitenkin jäi ja uusi yritys tuli. Hyvinä ystävinä ovat pysyneet välirikon jälkeenkin, vaikka eivät tapaa usein, ja käsittääkseni exällä on uusi mies. Miten tässä vaiheessa sitten päässä pyörii kaikki ne jutut, joita olen itse Toiselta kysellyt. Että millaista teillä oli, olisitko halunnut jatkaa suhdetta, mihin se kaatui jne. Sekä tieto siitä, että seksi oli hyvää. Karmiva mustasukkaisuuden pisto siitä, että Toinen piti seksistä tämän naisen kanssa! Voi pahus, menneet on menneitä ja mikä ihmeen mustasukkaisuustunne tämä on! Mene pois! Kutsu ei ollut avec, käsittääkseni ainakaan, ja vaikka olisi ollut niin olisiko Toinen pyytänyt minua? Noissa juhlissa ei olisi ollut minulle ketään tuttua eikä meidän yhteisiä tuttuja, ja en ehkä olisi halunnut mihinkään exän synttäreille lähteä. Tai sitten olisin, nähdäkseni hänet. Ja sitten en olisi, olisin pelännyt, että kelpaanko, sovinko porukkaan, kehtaako Toinen viedä minua? Itsetunto huipussaan?? Toinen ihan varmasti nauraisi kaikelle tälle. Tai olisi hiukan ärtynyt, että mitä mietin turhaan tällaisia kun eihän tässä nyt mitään ole. Ja itseäni ärsyttää kun haluaisin puhua tästä mutten tiedä kehtaanko. Kyse ei ole siitä, etten luottaisi Toiseen mutta tiedän hänet hyväksi hauskanpitäjäksi ja supliikkimieheksi ja hän on menossa kaikista puheista päätellen hulvattomaan naisseuraan (on siellä miehiäkin tietysti). Voi että tätä tyhmää tunnetta!