Olen koittanut viime päivät olla miehelle tosi hyvä vaimo. Laittanut ruokaa, kysynyt miten päivä meni, lämmittänyt saunan. Ihan tavallisia juttuja. En ole provosoitunut vaikka mies on muutaman kerran lausahtanut jotain sellaista mihin olisin voinut vastata aika kipakasti. Aiheena on seksi.

Mies haluaa, minä en. Mies haluaa päivittäin, eikä "juuri eilen viimeksi" - tunnu riittävän. Ja, en tiedä kuvittelenko vain, vai onko tässä nyt jotain syntyjä syviä taustalla. Ikäänkuin juuri tämä ilta olisi ainoa mahdollisuus seksiin pitkästä aikaa ja pitkään aikaan. Minä en ehdi mukaan. Mies pyytää anteeksi, että haluaa, ärsyttävää. Ei sellaista tarvitse pyytää, vaan kun antaisi minulle aikaa joskus ehtiä haluta myös! Haluaminen/haluamattomuus keskustelu on sitten sitä, että mies on "pahoillaan" kun haluaa ja samalla vaatii minua haluamaan. Tai siis "kun et sä halua, niin ei väkisin tarvitse..." Millä ihmeellä saisin sanottua nätisti mutta painavasti, että anna minulle aikaa, anna minun ehtiä haluta?
 (Ja ei, en miehen kanssa ajattele/kaipaa seksiä Toisen kanssa, se kaipaus ei ole haluttomuuden syy sillä hetkellä. Oikeastaan en tarvitse seksiä muiden kun Toisen kanssa, olen siihen aivan riittävän tyytyväinen. Mies ei sytytä samalla lailla, valitettavasti.)