Joskus etäisyys, välimatka, avaa silmiä. Tai saa ajatukset muotoutumaan
sanoiksi saakka yön tunteina. Hunajaa korvilleni oli kuulla, että "mä rakastan
sua älyttömän paljon, mä toivoisin, että olisit kanssani täällä ja muissakin
paikoissa. Joka päivä. Mä haluaisin olla sun kanssas ja mä olen miettiny näitä
asioita paljon,enemmän kuin uskotkaan ja enemmän kuin olen sulle puhunut.
Miks elämä menee näin, toiset on varattuja ja toiset..." Siirappia joo, mutta 
Toinen ei yleensä näitä ääneen puhu, koska nää jutut on sille vaikeita, 
tunteista puhuminen vaikkakaan ei näyttäminen. Sen myöntäminen, että vahvakin 
ihminen on näiden asioiden edessä heikko. Eikä sitä valintaa voi tehdä vaan järjellä,
tai kieltää tunteitaan. Ensimmäinen tapaaminen tämän keskustelun jälkeen oli 
ERILAINEN.
Toinen oli jotenkin helpottunut, vapaampi siitä kun hän puki kaiken sanoiksi.
Että se rakastaa. Miksi nainen haluaa kuulla sen vaikka tietääkin sen? Se vaan on tärkeää
myös kuulla. Eihän tämä ensimmäinen kerta ollut, mutta aiemmissa kerroissa on ollut 
pientä pidättelyä vielä. Pientä pelkoa omasta heikkoudesta ja siitä, että tällä tiedolla voi 
satuttaa. Mutta nyt helpotti, eikä satuttanut.

(Vaikka vähän mietin, että mitä jos Toinen olisi sanonut tämän vuosi sitten?? Ehkä 
suhteemme on kasvanut lisää, ehkä olemme toisllemme tärkeämpiä kuin silloin. 
Ehkä enemmät, ja arkisemmat tapaamiset ovat näyttäneet Toiselle, että ei sen
tarvitse olla juhlaa aina vaan se voi tuntua hyvältä muutenkin. Mä tiedän olevani
nyt spesiaalimpi kuin muut ennen, enemmän kuin muut ennen. Ja kyynikot, älkää
vaivautuko, tätä olotilaa ei pahat kommentit himmennä)

"Tien karun ja pitkän mä kulkenut oon, 
kotiovelles laahustan, oon niin väsynyt ja kaipaan sun
kainaloos annat unen niin rauhoittavan.
En tiennyt että rakkautta on kun oon kaikesta niin levoton,
enkä tiennyt mitä ikävä on ennen kuin mä kiersin ympäri 
tän maapallon.

Tien karun ja pitkän mä kulkenut oon kotioves mä taas suljen,
joo, mä tiedän että kaipaan sun kainaloos mut lähtijän osan
valitsen
Koska tiedän mitä rakkaus on enkä enää oo niin levoton
ja mä kestän tuskan jonka ikävä tuo, koska kaitakin polku 
viimein vie sun luo.

chorus..
Tää laulu on tuhannen kilometrin päästä
enkä kyyneleitäni säästä, 
tää laulu kertoo miks polttaa tää maa

Tää laulu on tuhannen kilometrin päästä 
enkä kyyneleitäni säästä
ja matkan kauneimman mä kanssasi jaan

Tien karun ja pitkän mä kulkenut oon kotioves mä taas suljen,
Joo, mä tiedän että kaipaan sun kainaloos miks lähtijän osan
valitsen
No koska tiedän mitä rakkaus on enkä enää oo niin levoton
ja mä kestän tuskan jonka ikävä tuo, koska kaitakin polku 
viimein vie sun luo"

(Yö: Tuhat kilometriä luotasi)