Menneenä iltana kysyin Toiselta, että ovatko kaikki muutkin naiset olleet näin tyytyväisiä hänen kainalossaan? Toinen naurahti, että ei sellaista voi muistaa, joo, kai...

Tässä on minun toinen puolikkaani. Ehkä ei aina henkisesti (henkisesti hän on kovin kasvattava kokemus, ja olen oppinut antamaan periksi - joskus), mutta fyysisesti ehdottomasti. Mikään ei tunnu paremmalta kuin mennä hänen kainaloonsa kun hän avaa kätensä ja odottaa minua, ja asettautua siihen juuri niin sopivasti. Samalla se ihana mies silittelee pyytämättä niskaa, käsivartta, selkää. Kauhuelokuvaa katsellessa hän peitti silmäni niissä kohdissa, joita en uskalla katsoa :-)

Ja yön tunteina kuiskasi korvaani: "Tässä on niin hyvä olla".