Kulunut reilu viikko on lentänyt siivillä. Olemme siitä ajasta olleet Toisen kanssa yhdessä kahta yötä lukuunottamatta kaikki yöt. Lapset ovat mummolassa kesälomareissussa (ja minun töitteni takia hoidossa).

Olemme olleet yhdessä Toisen ystävien luona, veneilemässä, juhlissa, minun ystävieni näkyvillä ja minun luonani, minun vanhempieni silmien edessä. Toinen on tutustunut naapureihin, työkavereihini. Kohta ne jutut kulkeutuu miehenkin korviin, ihme ettei vielä ole kulkeneet. 

On ollut ihanaa, täydellistä ja rentouttavaa :) Olemme nauttineet "parina" olosta, mutta myös puhuneet siitä, kuinka tilanne vielä rassaa Toista. Siis pelko siitä, että ihmiset laittavat eromme vain Toisen syyksi. Tiedän, että asia painaa häntä, mutta en arvannut, että ihan noin paljon. Samaan aikaan hän kuitenkin on tyytyväinen siihen, että voi olla kanssani kavereiden seurassa.

Minä olen nauttinut menneistä päivistä, mutta tänään ollessani töiden jälkeen yksin, tunnen pienoista levottomuutta, ja toisaalta levollisuutta siitä, että tekee nyt hyvää olla ihan yksin kotona. Tehdä omia juttuja. Toisen kanssa aika menee siivillä ja olen jättänyt omat hommat vähemmälle niinkuin Toinenkin. Olemme vain olleet yhdessä ja päivän suurimmat aktiviteetit on olleet veneily, auringonotto, uiminen, saunominen, ruokailu. Ja iltaisin seksi :) Joka päivä, enkä tunne pienintäkään kyllästymistä siihen asiaan! Viime päivien tiiviin yhdessäolon jälkeen kuitenkin huomasin kaipaavani nyt hetkeksi etäisyyttä, ja niin ilmeisesti Toinenkin. Emme ole edes soittaneet tänään.

Toinen saa minut tuntemaan hyvää oloa, rentoutumaan ja nauttimaan, mutta myös kaipaamaan omaa aikaa. Saa myös jollain tapaa levottomaksi, kaipaamaan yhdessäoloa vaikka kaipaan omaakin aikaa. 

Ja tietenkin näin käy juuri nyt kun tätä kirjoitan; puhelin soi ja siellä oli Toinen. Juuri kun sain loppuun lauseeni "emme ole edes soittaneet tänään". Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy, että ajattelen olevani hiljakseen päivän pari, enkä pääse yhtä päivää pidemmälle. Toinen jätti menemättä tänään niihin exänsä juhliin, mistä joskus aiemmin kirjoitin. Syyksi sanoi vain, ettei jaksa, ei nyt kiinnosta. Ja että voisin ajella sinne sun luo? Sanoin, että tule vaan.