Minttu kyseli edellisen postaukseni kommenteissa, että koenko empatiaa miestä kohtaan, enkö sääli häntä.

On hiukan vaikea ajatella, että minä tuntisin empatiaa tai sääliä miestä kohtaan siksi että petän häntä. Siis koska teen näin, niin voinko samalla sääliä miestä? Jos seuraisin tilannetta ulkopuolisena, kuten te lukijat, niin varmasti säälisin ja tuntisin empatiaa, mutta kun itse teen näin niin olisi hullua väittää, että samalla säälisin. Siis ristiriitaista.

Mutta; se mitä säälin miehessä on hänen voimattomuutensa kuningas alkoholin suhteen. Se on ollut suhteemme kolmas pyörä jo ennen toista. Se on vienyt meiltä monta viikonloppua ja saanut aikaan monta riitaa ja lukuisia pettymyksen ja pelon tunteita. Ei, fyysisesti en pelkää miestä, hän ei ole paha päissään, mutta pelkään jättää lapsia miehen kanssa kun lähden töihin viikonloppuyöksi. Mies mielestään ottaa vaan pienet kalsarikännit kotona ja on lasten kanssa, mutta todellisuus on se, että mies sammuu. Aina. Mies jaksaa selittää että hän on vaan väsynyt, mutta ihan normaaliväsymyksestä lapset kyllä saavat isänsä hereille, tästä ei. Eli mitä jos jotain sattuu??

Mies juo aina niin, että sammuu. No jos hän viikolla ottaa pari saunakaljaa niin ei silloin, mutta viikonloppujuomisissa kyllä. Ja tarkoitan todella, että juominen menee aina ja jokakerta siihen pisteeseen, että mies hoipertelee ja lopulta sammuu parhaassa tapauksessa sänkyyn jos olen ehtinyt saada hänet sinne, mutta sohvakin on ok. Muita yleisiä vaihtoehtoja on vessa tai eteisen/kuistin lattia. Myös keittiön lattia on kokeiltu, sauna ja tietenkin auto. Ja uskokaa tai älkää, mies kuittaa nämä sillä ettei hän niin päissään ollut mutta kun on työviikon jälkeen väsynytkin ja sitten ottaa viinaa niin näin voi käydä.

Siis kuningas alkoholi on mielestäni vienyt meiltä viikonloput. Ja yhteisen ajan. Olisi kiva tehdä jotain yhdessä etenkin jos minulla on vapaa viikonloppu, mutta se on miehelle vielä parempi syy juoda vapaasti, sillä silloin hänellä on vapaata myös ja hänen ei tarvitse huolehtia lapsista. Me emme käy kahdestaan missään, minä en todellakaan käy baarissa miehen kanssa, sillä miehen tärkein intressi on sielläkin vaan juoda mahdollisimman paljon. Me emme käy tanssimassa, emme poikkea terassilla yhdellä (luojan kiitos, emme asu terassien lähellä...). Me emme tee lasten kanssa yhdessä viikonloppuisin reissuja tai retkiä, sillä mies haluaa vain olla kotona kun on väsynyt työviikon jälkeen. Tämä on miehen selitys lapsille, mutta oikea selitys on se, että kun on nukuttu krapulaa pois pitkälti yli puolen päivän ja sittenkin on väsynyt ja krapulainen olo, niin ei jaksa mitään. Kunnes paikkailee oloa parilla kaljalla.

Olisiko aika karkeasti sanottu, jos toivoisin, että mies lopettaisi juomisen tyystin ja muistaisi antaa sitä aikaa meillekin? On tästä puhuttua miehen kanssa joo... Aina juomiselle löytyy joku syy. Milloin se on se, että mies ei jaksa katsella jos muut juo (siis ei voida käydä missään jos siellä joku muu juo), milloin se on tarve nollata itsensä ja saada vapaata lastenhoidosta. Milloin syy on se, että minä olen esittänyt toivomuksen, että voisitko olla juomatta ja tehtäis yhdessä jotain , ja mies sanoo, että en ollu aikonutkaan juoda ja vituttaa kun minä aina luulen niin ja nyt ainakin otan kerran sä aina luulet, että mä aion ryypätä...

Kuten hyvät lukijat huomaatte, taas tuli haukuttua miestä. Voisin kai kertoa siitä kuinka mies on hyvä lasten kanssa viikolla ja selvinpäin, kuinka hän on hyvä töissään. Mutta en pysty kertomaan enää kuinka minulla on miehen kanssa mukavaa joskus, sillä ne hetket ovat harvassa. Kyllä me juttelemme jotain, halaamme ja rakastelemmekin toisinaan, mutta oikeastaan olemme kaksi ihmistä jotka vain asuvat yhdessä ja kasvattavat lapsia, hoitavat arkensa. Meidän keskinäinen suhteemme on karkaamassa jonnekin. Miehellä on viina, minulla on toinen.

Lasten takia toivon, että mies lopettaisi juomisen. Olen koittanut hyvällä ja pahalla, uhkaillut erolla, luvannut viedä lääkäriin, ja hetkeksi mies ryhdistäytyy. Mies pystyy hoitamaan työnsä ja viikot sujuu hyvin, onko se nyt paha jos viikonloppuisin vähän ottaa, tekeehän muutkin niin? Miehen juomisessa ei ole mitään hauskaa, nousuhumalavaihe on aika lyhyt, sillä juomistahti on nopea. Mies ei ole hauska seuralainen päissään, sillä hän ei pidä hauskaa. Hän juo ja juo, kunnes nuokkuu ja esittää typeriä kommentteja ja lopulta sammuu. Ystävät ja työkaverit tietävät miehen juomistavat, mutta miehiseen tyyliin tarjoavat lisää juotavaa ja jaksavat ilmeisesti vaan ihmetellä, että taas kävi näin. Miten joku voikin aina juoda itsensä noin tilttiin? Mies on ollut putkassa selviämässä jonkun kerran, korttikin on lähtenyt rattijuopumuksen takia. Mutta sattuhan noita, vai mitä? Minä hoidan kuitenkin työni ja lapsiakin, onko jollain jotain valittamista?

Ja tähän rakoon voisi vaimo kertoa, että minulla on suhde, haluan aloittaa uuden elämän. Arvatkaa miten miehen kävisi? Arvatkaa olisiko lapsilla sellainen isä, että voisin heitä viikonlopuksi jättää isälleen?