Näin toisen pikaisesti. Hän kävi meillä mutta ei voinut olla kuin tunnin. Ehdimme syödä ja vähän jutella. Mies oli läsnä tietenkin.

Kun toinen halasi lähtöhalausta ja meni autoonsa niin hymyni oli kovin pakotettu. Toinen oli myös hiljainen. Olisin niin kovasti halunnut istua hänen viereensä ja lähteä mukaan. Minusta tuntui siltä kuin Hiljaiset sillat - elokuvan kohtaus olisi esitetty pihallamme ja päässäni. Se jossa nainen istuu autossa miehensä kyydissä ja katsoo toista miestä ja on pakotettu tekemään valintansa, ilmiselvän valinnan. Ensimmäisen kerran elokuvan nähtyäni, siis jo vuosia sitten, itkin siinä ja muutamassa muussakin kohdassa. Enpä olisi silloin arvannut, että joskus tuo kohtaus kummittelee omassa elämässäni. Minä jäin seisomaan pihaan miehen mennessä leikkaamaan nurmikkoa, ja toinen vilkutti pitkään ajaessaan pois.

Järjetön kaipuu.