Näin viikonloppuna miestä ja Toista. Miehen kanssa oli mukavaa, rauhallista ja teimme jopa jotain yhdessä perheenä. Ajattelisin, että lapsille se oli hyvä ja kivaa. Emme miehen kanssa tarttuneet vaikeisiin asioihin, vaikka perjantaina fiilikseni oli sellainen, että nyt v****taa kun mies ei osaa sanoa ääneen todellisia ajatuksiaan. Kuitenkaan en jaksanut alkaa niitä tivaamaan, oli helpottavaa antaa asioiden vaan olla ja mennä se hetki kerrallaan kelaamatta näitä koko ajan.

Mutta se mikä viikonlopussa sykähdytti oli Toisen yllättävä ilmestyminen meille. Oma iloni ja hyvänolon tunteeni Toisen näkemisestä voitti miehen kanssa kokeman rauhaisan tunnelman. Ihan liian helposti jäin suustani kiinni Toisen kanssa ja jäimme kahdestaan juttelemaan kun mies puhui ulkona (tupakalla ollessaan) puhelimessa loputtoman pitkää puhelua. Kesken keskustelun Toinen yhtäkkiä silitti pöydän yli kasvojani ja hiuksiani. Aika nopeasti mutta hellästi. Hetken ajattelin, että oliko mulla joku roska hiuksissa tai jotain mutta puhe jatkui. Puhuimme asian loppuun ja sitten Toinen sanoi: Sä olet kaunis. Hetken hiljaisuus, hymyä molemmin puolin ja keskustelu jatkui.

Jälkeenpäin miettiessäni tajusin kuinka hyvältä tuntui nähdä Toinen, kuinka iloiseksi tunsin itseni. Tapaamisen yllättävyys paljasti jotenkin tunteideni syvyyden itselleni. En ollut valmistautunut tähän, ja en pysty sitä tunnetta tähän tekstiin saamaan vaikka itsessäni tunnen sen vieläkin. Ei kyse ollut seksistä, halusta, himosta Toiseen vaan siitä hyvänolon tunteesta kun olimme yhdessä. Siitä että Toinen oli siinä. Eikä kukaan muu.