Tuntuu, että tätä nälkää ei saa tyydytetyksi.

Olemme toisen kanssa yrittäneet olla haluamatta toisiamme vaikka vaikeaa se on. Haluamme olla yhdessä, puhua, kuunnella, katsoa ja koskettaa. Satunnaiset kahden kesken vietetyt hetket ovat pakahduttavia. Välillä käy niin, että puheelle ei tule loppua, kun yritämme ehtiä sanoa kaiken ennenkuin aika loppuu. Joskus taas halaus kestäisi ja kestäisi eikä väliin mahdu yhtään sanaa.

Ja useinmiten olen pakahtua siitä fyysisestä halusta jonka toinen minussa herättää. Se on nautittavaa mutta myös pelottavaa. Aiomme tavata toisen kanssa piakkoin kahdestaan. Niin typerää kuin se onkin. Mietimme riittävätkö vuorokauden 24 tuntia siihen mitä haluamme. Halut ja odotukset ovat suuret. Ainakin otamme siitä ajasta kaiken mahdollisen irti; ehkä se hetkeksi hävittää tämän nälän.


Lisäys: Tuntuu etten osaa kirjoittaa näistä asioista enää. Kirjoitan ja pyyhin. Nytkään en saanut sanotuksi sitä mitä olisin halunnut. Siitä latauksesta, haluista, tunteista, koko sopasta. Pelottaa, että annan itsestäni liikaa kun tapaamme. Jos yhteinen fantasiamme onnistuu, niin hetken aikaa olemme onnellisimmat ihmiset maailmassa. Ja syvemmällä toisissamme kuin koskaan.