Viikonloppu oli aika erikoinen. Lyhyesti : Mukavaa miehen ja toisen ja kavereiden kanssa meillä. Mukavaa tanssia miehen kanssa, myös toisen kanssa pari kappaletta. Ei riipaissut toisen tuoksu eikä kosketus tanssiessa. Hei mä pystyn tähän !

Toisen pikainen silitys selässäni sen sijaan riipaisi. Minä en vastannut siihen sen kummemmin, mutta kuinka noin pieni ja hellä kosketus tuntui niin hyvältä ja samalla niin pahalta ? Tästä olen luopumassa.

Huonot hetket : Huhumylly lähti liikkeelle. Siellä se tanssi toisen kanssa, niillä on jotain. Ystävällisesti eräs ihminen tiesi kertoa tämän myös miehelleni. Vaimos pettää sua. Mies oli ollut seurassamme koko illan, mutta huhut kulkivat omia ratojaan ja asia esitettiin miehelle aika toisella tavalla. Mies suuttui. Minulle, mutta myös huhuista. Asiaa selvitettiin seuraavana päivänä näiden ystävällisten kavereiden kanssa, että mikäs tämä juttu taas oli ? Se oli vaan sitä, että meidät nähtiin samassa paikassa yhtäaikaa, ja se jätettiin kertomatta, että myös mies oli siellä. Ei siihen paljon tarvittu. Asia selvisi minulle ja miehelle ja toiselle ja siitä keskusteltiin. Nyt puheet olivat siis aivan perättömiä sen illan osalta, muustahan ei kukaan ystävistämme tiedä mitään. Annoin kiukkuisia kommentteja puoleen jos toiseen, myös mies ja toinen kommentoivat näille ystävillemme. Toivottavasti tämä huhumylly katkesi tähän heti tältä kesältä. Vi**u, on se kumma, että MINUN elämäni kiinnostaa noin paljon toisia ihmisiä !

Niin, ja samaisena yönä, ennen kuin tämä sotku selvisi, mies nukkui. Minä ja toinen puhuimme. Tai pääasiassa minä puhuin. Vuosi tuli täyteen, tähän on hyvä lopettaa. Minä todella sanoin sen, lopetetaan tämä.

Se mitä toinen sanoi ja miltä minusta nyt tuntuu - sille kaikelle en löydä vielä sanoja.