Jätin miehelle eilen kirjeen pöydälle. Hän lupasi vastata siihen jotenkin.

Kirjeessä oli samoja asioita joista olemme puhuneetkin, mutta paperilta niitä voi kerrata. Minun ehtoni avioliittomme jatkumiselle. Minun lupaukseni jos avioliittomme jatkuu.

Toinen kirje, se vielä vaikeampi on hahmottumassa ja siinä on painavaa asiaa Toiselle. Olemme jo Toisen kanssa puhuneet näistä, viimeksi sunnuntaiyönä, että jos mies ja minä vielä yritämme niin silloin Toinen ei kuulu siihen kuvioon. Molempia miehiä yhdistää yksi juttu; vaikeista asioista puhuminen on vaikeaa. Toinen lähinnä myönteli puhumilleni asioille vaikka sanoi olevansa osallinen niihin. Ei kuitenkaan osannut antaa minulle mitään ratkaisuja, ihan kuin minä yksin tässä päättäisin siitä kenen kanssa suhde jatkuu! Oikeasti, siltä tuntuu. Toinen odottaa ratkaisuani miehen suhteen, ja mies odottaa muuten vain ratkaisua. Eihän se näin voi mennä.

Miehen suhteen ratkaisu on toki enemmän minun käsissäni, mutta vaatiihan se mieheltäkin. Jos juominen ei jää... siitä asiasta minun on vaikea tinkiä. Toisen suhteen odottaisin häneltä selvää vastausta siihen, olemmeko me ikinä muuta kuin tällaisessa suhteessa. Tiedän  merkitseväni hänelle paljon, yhteydenpito on päivittäistä ja ikävöimme toisiamme. Mutta ne pelot jostain muusta kuin tällaisesta suhteesta ovat kai suurempia kuin tämä suhde. Minä olisin valmis hitaaseen etenemiseen, en halua yhteenmuuttoa ja yhteistä elämää, mutta haluaisin tiedon siitä, että olemmeko me ME joskus tulevaisuudessa. Tai sitten haluaisin ne miehiset putkiaivot joilla asiat voi laittaa tärkeysjärjestykseen ja ennen kaikkea ajatella järjellä. Jos edessäpäin olevat vaikeudet ja pelot tuntuvat liian suurilta niin parempi on kärsiä ikävää ja antaa ajan hoitaa haavat kuin ottaa riski.... Tämä on Toisen logiikkaa.

Nämä asiat tulevat jo uniinkin.