Mies palasi toisen luota. Halasimme ja voi kuinka mies tuoksuikaan hyvältä! Minä sanoin miehelle, että sinä tuoksut aivan toiselle. Mies sanoi lainanneensa toisen partavettä kun oma jäi kotiin.

Ei se ollut pelkkä partavesi. Mies tuoksui myös toisen asunnolle. Onneksi minä lähdin töihin lähes heti kun mies palasi. Muuten olisin jäänyt haistelemaan miestä ja aivan vääristä syistä painautunut hänen kainaloonsa. Oli miestäkin ollut vähän ikävä, lähinnä niin, että olin iloinen kun mies palasi reissusta turvallisesti kotiin. Mutta olin niin yllättynyt miehen tuoksusta, että se iski kuin pommi minuun.

Miksi mies ei haista sitä minusta? Apua, nyt tajusin kuinka voimakkasti toisen tuoksu tarttuu ja vaikkei tuoksuisi vaan partavedelle niin asunnon tuoksu oli selvästi haistettavissa. Ilmeisesti miehen tupakanpoltto tosiaan heikentää hänen hajuaistiaan, sillä niin monesti minusta olisi voinut haistaa tuon saman. Käyn suihkussa ennen kotiin lähtöä, mutta niin käy usein toinenkin ja suihkuttaa sitten hajustettaan. Ja tietenkin lähtiessäni halaamme. Minä haistelen joskus vielä seuraavana päivänä toisen tuoksua paidastani, MITEN mies ei sitä haista??