Ex alkaa olla kohtuullisen hankala tapaus. Perustaa kovasti uusperhettä. Sen naimisissa olevan naisen kanssa, jolla on kolme pientä lasta ja melkoinen eläinkatras. Siis ovat "seurustelleet" parisen kuukautta, jona aikana uusi nainen on asunut koko ajan aviomiehensä luona ja salaa tapaillut exää. Tuttua settiä??
Anyway. Nyt uusi nainen ja sen mies myivät talonsa, uusi nainen oli muuttamassa lapsineen vanhemmilleen, mutta kuinka ollakaan, vanhemmat laittoivat välit poikki tyttäreensä, koska eivät hyväksy tulemassa olevaa eroa (jota ei ole vielä haettu) ja heti hankittua uutta suhdetta. Joten nyt nainen lapsineen ja eläimineen on muuttamassa exän luo kuukauden sisään.
Ja exällä on hirmuiset paineet nyt. Ensin se tappelee siitä, ettei voi hoitaa omia lapsiaan minun töissä ollessani (illat tai vkloput), koska minä en voi vaatia sellaista. Sitten se itkee, kun lapset eivät ole riittävästi hänellä. Sovittiin asioita lastenvalvojalla ja sen käynnin jälkeen ex pudotti pommin naisen muutosta. Ei uskaltanut kertoa sitä lastenvalvojalla. Eikä nainen ollut lainkaan muuttamassa paria päivää aiemmin, kun tapasin hänet, kertoi, ettei aio repiä lapsia juuriltaan jne. jne. Mutta näin ne tilanteet muuttuu. Nopeasti!
Summa summarum. Omien lasten osalta tilanne hirvittää. Meidän molempien vanhempien uusissa on sulattelemista, mutta onneksi edes Toinen on lapsille ihan tuttu jo. Exän uusi ei ole, ovat kerran tavanneet. Ja nyt ex sitten kohta kertoo, että uusi nainen muuttaa hänen luo kolmen pienen (2,4,6 v) lapsen kanssa.
Ex on ollut ryyppäämättä muutaman viikon. Oli lasten loma-ajan selvänä, ja niin kovin ihastuksissaan kun uusi nainen pääsi kaksi kertaa käymään parin sadan kilometrin päästä. Exhän ei pääse, kun on rattijuopumuksen takia korttinsa menettänyt alkukesästä. Ajattelin, että hienoa, ex yrittää uuden takia ja lapsilla on turvallista olla. Mutta nyt...viina haiskahti ja ex painaa töissä ja vapaa-ajalla pitäisi rempata kämppää, rakentaa tallia ja koiratarhaa, uusia sauna ja vesijohdot, siivota paikkoja, koska uusi muuttaa lapsineen ja laumoineen kolmen viikon päästä. Ex jopa sanoi, että tämä tulee liian äkkiä ja tulee olemaan vaikeaa kaikille... Toivon hänelle onnea, mutta juuri nyt ei siltä näytä, että pää kestää mokomaa kiirettä.
Ja vielä samalla ex itkee perääni kun jaamme loppuja yhteisiä tavaroita. Niitä vaikeimpia, valokuvia ja muistoja. Ex vittuilee, kiukuttelee, puhuu välillä nätisti ja seuravassa hetkessä vihaa minua. Eikä tämä ole itsellekään helppoa. On raskasta käydä muistoja läpi ja sopia paperilla omien lasten tapaamisista. Meidän lasten. Yhteisten. Ex ja minä ei sovita yhteen enää, mutta pitääkö tämän silti vielä sattua niin kovin meihin kumpaankin? Eikö se voisi jo helpottaa? Lasten takia on jaksettava olla neutraali ja positiivinen, koska tosiaan hirvittää, että mitä isän ilmoitus uusperheestä saa aikaan? Tottuminen uuteen kotiin on vienyt aikansa, isän luona on se vanha tuttu koti, jonka täyttää kohta neljä vierasta ihmistä. Onneksi sentään Toinen on lapsien hyväksymä! Ja onneksi sentään Toisen kanssa jaksaa itsekin, vaikka välillä tuntuu, että nyt se vasta raskasta onkin kaikki tämä! Että kun piti jo helpottaa, niin ex ei jätä rauhaan vaatimuksineen, vaikka hänelläkin on uusi.
Laastari. Exän uusi on laastari, mutta mikä ex on uudelle? Laastariko myös vai uusi elättäjä? Kotiäidille, joka harrastaa eläimiä ja tarvitsee koko rumban pyöritykseen takuulla miestä. Hoitakaa siinä sitten parisuhdettakin. Melkein nauratti kun ex neuvoi minua, että "katsokin sitten että pärjäät/pärjäätte lasten kanssa Toisen kanssa". Me emme ole muuttaneet yhteen tai suunnittelemassakaan sellaista, me seurustelemme ja katsomme millaista tämä on nyt kun ei tarvitse salailla (ihanaa!). Olemme pitäneet tätä kuviota käynnissä neljä vuotta, tienneet toisemme 17 vuotta... Toivon parasta; että kaikkien elämä asettusi uomiinsa ja rauhoittuisi. Ja pelkään pahinta exän puolesta. Vaikka ei se minulle enää muuten kuulu kuin lastemme kautta.
(Ylihuomenna on viimeinen hääpäivämme ennen lopullista eroa, yhdestoista. 17 vuoden yhdessäolo on pitkä aika. Silloin kun aloimme seurustella, oli exän uusi saman ikäinen kuin meidän vanhin lapsemme nyt. Ja tämä uusi oikeasti sanoi minulle yhdestä asiasta( hän on tuntenut exän vasta noin kolmen kuukauden ajan), että "ei ex ole ollenkaan sellainen kun sinä sanot, en usko sinua, me ollaan puhuttu PALJON asioista ja tunnen sen..."Perspektiiviä!)
Kommentit