Toisen kanssa olemme viettäneet aikaa tosi tiiviisti yhdessä. Lapset ovat isällään kun exällä on loma. Minulla ei ole. Toinen on ollut luonani ja olemme reissunneet vapaapäivinäni. Olemme tutustuneet naapureihin ja todenneet maailman olevan pieni. Tieto Toisen täälläolosta on jo levinnyt pitkälle, paitsi ei exälle. Vielä. Minun vanhempani tietävät, Toisen äiti tietää, että nyt ollaan pidemmällä kuin vaan ystäviä. Helpottaa silläkin saralla kun voi olla yhdessä. Olemme kyläilleet Toisen ystävien luona, ja olen nauttinut siitä parina olosta. Toinen suunnittelee elämää eteenpäin - kanssani ja lasten kanssa. Emme silti muuta saman katon alle vaikka paljon täällä olemmekin. Lapset eivät vielä tiedä tätä suhteen laatua, mutta exän loman loputtua pitää miettiä, kuinka sitten kerromme, koska sitä kautta myös ex saa tietää. Exän suhteen pelottaa lähinnä se, että hän alkaa hankalaksi lasten hoidon kanssa vain siksi, että häntä suututtaa minun tilanteeni. Toivon vaan exän tajuavan mieluummin ennemmin kuin myöhemmin, että omilla toimillaan hän tekee hallaa vain suhteessa lapsiinsa. Ei enää minuun. Saa nähdä miten tästä eteenpäin. Tällä hetkellä olen onnellinen ja tyytyväinen siitä varmuudesta, että Toinen haluaa olla kanssani. Tunne tehtyjen tekojen vääryydestä on olemassa ja tässä vaiheessa käsittelemme molemmat sitä. Toivottavasti pois, ja toivottavasti saamme siitä jonkun mielenrauhan. Nyt kun uskaltaa sanoa ja näyttää, että sinun kanssasi minä haluan olla! Vaikka lopun elämääni, sanoi Toinen.