Kummien vapaudenkaipuu keskustelujen siivittämänä vietimme eilisen ja viime yön yhdessä. Puhuimme existä, nykyisestä tilanteesta, pippaloista, ystävistä, miehistä ja naisista. Kysyin, että pitäisikö minun hankkia laastarisuhde kun eikös eronneet tee niin. Sinä et laastariksi kelpaa. Toinen sanoi, että jaa jonkun yhden tyypin kanssa vai. Minä, että ei, vaan ihan yhden illan panoja, seksiä vaan, eihän se sua haittaa? Toinen on aina ollut tarkka siitä, että ei olla mustasukkaisia, se menee liian omistamiseksi. Nyt ilme venähti, katse kääntyi muualle ja selvää vastausta en saanut.

Oltiin ihan julkisesti Toisen tuttavien mökillä. Ja ravintolassa syömässä. Toinen suunnitteli tämän viikon menoja ja juhannusta, kanssani siis. Oli pakko kysyä, että onkos se nyt sitten sopivaa, mitä jos joku näkee? 

Illalla oli hyvä nukkumaanmeno. Seksiä oli ollut jo aamupäivällä, minä olin kiukkuinen Toiselle koko tilanteesta mutta aivan tavoistani poiketen harrastin seksiä siinä tilanteessa. Olihan se hyvää, pahin kiukku laantui vaikka en heti osannut entiseen tapaan nauttia seksin jälkeisestä läheisyydestä. Kysyin, että oliko pakko sekoittaa pakkaa, miksi piti mennä tekemään tilanteesta hankalampaa kuin se jo on? Miksi en pysty olemaan entiseen tapaan tyytyväinen tässä ja nyt!! Illalla sitten luulin, että ei nyt enää tänään...

Ja mitä se olikaan. Silittelyä puolin ja toisin, äärettömän herkkää koskettelua pitkin ihoani, todella hyväätekevää ja taitavaa! Toinen jaksaa ja viitsii vaikka kuinka vain olla ihollani, niskassa, selässä, pakaroilla, vatsalla...nautinnollista. Ja luulin sen olevan vain sitä. Mutta sepä olikin jotain vielä parempaa - ja pitkään. Huikean hyvää seksiä, hellää ja herkkää alkuun ja sitten kiihottavaa, osaavaa ja..ja...

Ihan kuin Toinen olisi näyttänyt, että muistatko, tämä on täydellistä, mitä sinä hakisit yhden illan panosta? 

Yön nukuimme lähekkäin. Unen keskellä käsi hakeutui vatsalleni, selkääni, veti minut itseensä kiinni. Aamulla viipyillen ja kännykän torkkua käyttäen se painautui kainalooni ja heräili siinä. Pelaako se taitavaa peliä, näyttää minulle, kuinka minä haluan ja tarvitsen, ja testaa, päästänkö irti jos ahdistaa, tyydynkö tähän kaikkeen kun olen itse tyytyväinen? Tyydynkö siihen mitä saan, hänen ehdoillaan? Ei se tiedä mitä haluaa. Jos haluaisi olla vapaa ja mennä niin mitä suotta näkee vaivaa vuokseni. Tietää, että olen hänen näkemättä isompaa vaivaa. Kai? Toisaalta tunnen ja uskon, että olen tärkeä, enemmän tärkeä kuin muut on olleet, mutta en minä väkisin ketään pidä.

Nyt pitäisi osata olla tyytyväinen tähän, ja bestiksen sanoin, ELÄÄ, omaa elämääni. Olen riippumaton miehistä nyt eri lailla kuin ennen. Tässä eilisen jälkeisessä vahvassa fiiliksessä pystyn ajattelemaan näin; olen sittenkin aika tyytyväinen. Turha miettiminen verottaa vain voimia, mennään virran mukana ja katsotaan mitä se tuo.