Mies lähtee kavereidensa kanssa lomareissuun viikoksi. Tämä oli aika äkkinäinen päätös, mutta menköön toki. Harvoinpa tuo missään reissussa on. Ja ihan yhtä harvoin on halunnut reissuta perheen kanssa :(

Toivon vaan, ettei ole koko lomaviikkoa aivan naamat. Että kattelisi nyt vaikka vähän muitakin naisia, ja puhuisi asioista kavereilleen. Nämä kaverit ovat kyllä sellaisia, että uskon heidän ensimmäisenä usuttavan miehen muihin naisiin, jos vain mahdollisuus olisi. No, ei se miehen tuskaa tilanteesta helpota, mutta avaisi nyt silmiään sille, että muitakin naisia on kun minä. Koska ihan oikeasti uskon, että mies on ollut parempi ihminen kuin minä, eikä ole koskaan vieraaseen hairahtunut. Aiemmillakaan reissuilla. Nyt olisi lupa katsella ympärilleen.