Nämä illat on pahoja. Epätoivoisen väsynyt olo ja samalla pelottaa, ettei uni tule kuitenkaan. Miehen tilanne pelottaa. Eropapereiden kirjoituksesta saakka ollut humalassa, ei edes töissä nyt. Toivon, että huomiseksi tokenee. Pelottaa, että se tekee jotain tyhmää.

Ainoat hyvät hetket on Toisen kanssa, rauha ja hyvänolon tunne edes pienen hetken. Tunne, että joku pitää kiinni ja haluaa luoda uskoa siihen, että kaikki järjestyy. Todellista apua Toisesta on talon arvioinnissa, remontin tarpeen arvioinnissa ja sen laskemisessa, miten lainaa kannattaisi ottaa.

Paras ystävä on myös suurenmoinen tuki kuunnellessaan. Hänelle voi itkeä kun siltä tuntuu ja aina se on helpottanutkin. Hänelle voi itkeä tätä erosurua - surua menneestä ja pelkoa tulevasta, vaikka tätä muutosta haluankin. 

Lapset ovat asiaa miettineet tahoillaan ja nyt molemmat ovat halukkaita muuttamaan. Esikoinen on päässyt suurimmasta tunnekuohusta hiukan yli. Molemmat ovat kertoneet koulussa ja kavereilleen jo tästä. Ja kohtahan sen tietävät kaikki. Tänäänkin kohtasin ihmisiä, jotka lastensa kautta olivat kuulleet tästä, mutta eivät kysyneet mitään vaan odottivat, että vihjaisin itse jotain. Silloin sanoivatkin jo kuulleensa. Koitan jättää omaan arvoonsa kaikkinaiset arvailut asioista, koska en tosiaan jaksa selittää mitään. Miestä seuranneet ihmiset tietävät kyllä mikä voisi olla syynä. Ja itse tiedän olevani nyt tarkkailtavana. Onko tässä muutakin syytä kun miehen juominen?

En jaksaisi. Selittää, pyytää anteeksi, olla vahva, tuntea, että vaikka teen oikein niin teenkin väärin. Huolehtia siitä pärjääkö mies tämän asian kanssa. Olla se syntipukki, joka haluaa erota vaikka mies ei.