Edellisen postauksen kommentit sisälsivät niin paljon kysymyksiä, arvailuja ja oletuksia, että vastaanpa tässä (lainattuina on useammankin kommentoijan tekstiä).

"...väkisinkin tulee miettineeksi että miten kauan tämä tilanne jatkuu? Milloin näät sen saavan päätöksensä, tuleeko sellaista koskaan? Mitä se todennäköisesti olisi tai mitä sen toivoisit olevan? Näätkö toisen olevan jonkun muun kanssa ja sinä jatkaisit liitossasi? Näkisittekö edelleen kuin ystävät vai katkeaisivatko välit kokonaan? Miten voisitte olla toistenne lähellä jos koet toisen olevan fyysinen puoliskosi tai saatikaan ajattelemaan toista jonkun muun syleilyssä? Mitä olisi sinun ja miehesi suhde ilman toista?"

En osaa sanoa, enkä edes arvailla kauanko tämä tilanne tällaisena jatkuu. Jos se voi jatkua tällaisena, niin kenties vielä vuosia. Päätökseen se tulee jos jäämme kiinni, jos Toinen löytää jonkun toisen tai jos jostain kumman syystä päätyisimmekin yhteen. Mitä toivoisin? No viimeksi mainittua. Jos Toinen löytää jonkun toisen, niin minä jatkaisin liitossani ja hän omassaan, yrittäisimme olla ystäviä ihan varmasti, mutta en osaa kuvitella miten se sujuisi. Luulen, että kipuni asian suhteen olisi niin suuri, että välttelisin tapaamisia. Yhteisen ystäväpiirin takia niitä kuitenkin varmasti tulisi. Tiedän, että ajattelisin Toista toisen naisen kanssa ja olisin hirmu kateellinen niistä kosketuksista, läheisyydestä ja hellyydestä joita Toinen antaa. Olisin kateellinen siitä, että joku on Toisen kanssa ihan julkisesti, kavereiden nähden. Varmasti kiusaisin itseäni hakemalla katseesta hymyjä, pieniä kosketuksia ja yhdessäolon ilmettä toisen naisen kanssa. Ja samasta syystä todellakin haluaisin vältellä tilanteita, joissa tähän joutuisin.

Niin, Toinen olisi onnellinen ja ihastunut omasta naisestaan, ja minulla olisi mies. Sama mies. Hyvä kysymys tuo, että mitä olisi miehen ja minun suhde ilman Toista. Kai sitä samaa... mutta ilman, että minulla olisi "pakotietä" johonkin muuhun. Ei Toinen ole edellytys miehen ja minun suhteelle, tätä asiaa on vaikea selittää, mutta joku vaikutus silläkin olisi meidän suhteeseen jos minulla ei olisi enää Toista. Toki toivoisin, että parempi vaikutus, mutta en mene vannomaan, että näin kävisi.

"Miehesi näkökulmasta katsottuna tilanne on hänelle enemmän kuin epäreilu; sen lisäksi että hän ponnistelee alkoholiongelman kanssa ja haluaa saada oletettavasti myös suhteenne toimimaan, ei hänellä ole ajatustakaan siitä, että sekä henkisesti, että fyysisestikin olet aivan toisaalla, toisen kanssa. Jos tai kun hän joskus tilanteen saa tietää kaikessa totuudessaan, on pettymys valtava."

Pettymys, ja suuttumus, olisivat varmasti valtavia. Mutta olen tätä aiemminkin sanonut: niin kauan kuin mies ei tiedä, ei tämä asia häntä "satuta", ei hänen "yrittämisensä" ole jo tuhoon tuomittuja tämän asian takia. Miehen mielestä siis. Te lukijat tiedätte, että ovathan ne, toisaalta, sillä jos mies saisi tietää... mutta ei mies ajattele näin valmiiksi. Vai ajatteleeko? "Yritän tässä pelastaa avioliiton ja lakata juomasta, tai yrittäisin, mutta eihän se kannata, koska kohta saan tietää, että vaimollani on toinen mies ja tämä kaikki on turhaa..." Oletettavasti miehen ei pitäisi ajatella näin. Oletettavasti hänen pitäisi yrittää ilman ajatusta siitä, että minä olen henkisesti ja fyysisestikin toisaalla. No, todellisuudessa mies ei siis tiedä, mutta kyllä hän huomaa minun olevan jossain muualla, henkisesti ja fyysisesti, vaikka koitan sitä peitellä. Mieskin peittelee, kun ei ota asiaa esille.

"Mikä antaa sinulle luvan "määrätä" miehesi kohtalon rinnallasi..kun tämä tulee julki ja aivan varmasti vielä tulee niin tunteekohan miehesi että on elänyt elämää valheen kanssa?Entä jos hän tuntee tuhlanneen elämänsä sinun kanssa luullen et on sinulle se yksi ainoa jonka takia jaksoit..?"

Ei mikään anna lupaa minulle määrätä miehen kohtaloa rinnallani, mies voi määrätä kohtalostaan ihan itsekin. Ei ole pakko olla rinnallani. Ja kuten Satu kommentissaan sanoi, "Minua sitten nyppii nämä kommentit " mikä sinä olet päättämään miehesi kohtalosta". Mikä on Millin mies määräämään koko perheen elämästä pakottamalla alistumaan alkoholin varjostamaan elämään?" Niin samassa sopassa ollaan, miksi mies alistuu kanssani huonoon suhteeseen ja minä hänen juomiseensa? Ansaitsemmeko toisemme? Jos mieheltä kysyttäisiin, niin luultavasti hän ei koe kärsivänsä suhteessamme, hän todennäköisesti sanoisi rakastavansa minua ja haluavansa olla kanssani. Miksi? Siksikö kun se on parempaa kuin olla ilman? Onko miehen elämä tuhlaantunut kanssani? Meillä on kuitenkin myös lapsia, heidän osaltaan en usko miehen IKINÄ sanovan, että hän on tuhlannut sen ajan kanssani, tai että vaihtaisi sen pois.

Joskus olen miettinyt, että olisiko kaikki helpompaa jos mies sanoisi, että ok, tämä avioliitto ei voi hyvin, sinulla taitaa olla toinen, me riitelemme minun juomisestani, olisiko parempi erota? Mene ja ota toinen mies jos minä en riitä, erotaan, kun ei voida hyvin näin. Mutta eipä ole sanonut. Tietää varmaan, että jos sanoisi, niin näin myös taitaisi käydä. Omistamisen halu on kuitenkin sen verran suuri, ja jotenkin miehinen tapa ajatella minun miehelläni (en yleistä), että jos minä en kelpaa niin ei kukaan muukaan sinua ota. Tai jos ottaa niin ei ainakaan ilman hankalaa eroa. Tätä eroa (asumuseroa) yritettiin viime talvena, ja mikäli mies olisi silloin "päästänyt" minut, niin olisin mennyt. Tarkoitan päästämisellä sitä, että hän ei olisi halunnut yrittää enää. Olisi pukenut epäilynsä vahvemmin sanoiksi ja loukkaantuneena siitä, että minulla saattaa olla toinen mies, olisi käskenyt häipyä hänen matkaansa. Pahimmoilleen hän on tuon suuntaista kyllä sanonutkin, plus uhkailut päälle, että minä sitten otan lapset jne., tai en hoida niitä ikinä sinun töidesi takia eroprosessin aikana... Oikeaa keskustelua aiheesta ei tosiaan ole voinut käydä. Ehkä siksi, että mies tietää, että minä olisin lähtenyt ja ottanut toisen miehen jos hän olisi "luovuttanut". Päätimme siis yrittää. Mies päätti (?) siis yrittää siinä meidän ikuisuusaiheessa, juomisessa. Sehän meidän välejä tökkii. Meillä todella on elämä mukavampaa kun mies ei ota, en saa paineita ja harmia siitä asiasta, en silloin kaipaa Toista. Koska ottamattomuus on kovin lyhytaikaista lajia, niin en osaa sanoa, kauanko elämä olisi harmonista siinä olotilassa. Milloin taas kaipaisin. Mutta aina kun mies ottaa, aina silloin kyllä kaipaankin.

"Siinä vaiheessa hajoaa monen ihmisen maailma,lapset mukaan luettuna ja ajan mittaan heistä voi tulla katkeria sinulle jos/kun isänsä juominen lisääntyy.
Lapsesi mielestä silloin sinä olet syynä isänsä lisääntyneeseen juomiseen ja ongelmiin ja se olet sinä joka rikoit kaiken."

Tuo on pelottava skenaario ja uskon sen voivan olla totta. Vaikka rikkoohan mieskin koska juo! Toisaalta jos mies kovin pahasti juo, voivat lapset olla jopa tyytyväisempiä eläessään vähän kauempana siitä, näinkin olen kuullut. Omassa mielessäni koen todella suurena peikkona sen, että jos eroamme, mies tosiaan juo sitten vielä enemmän. Lapset kärsisivät siitä, mies kärsisi, ystävät ja sukulaiset voivottelisivat, että kuinka mies nyt retkahti täysin kun tuli ero. Että se tunnollani minä sitten jatkaisin elämää onnellisena eteenpäin?? Pelkkä ero ilman toista miestäkin ajaisi miehen todennäköisesti tuohon tilanteeseen. Siinä minä sitten olen - puun ja kuoren välissä. Ymmärtäneekö tätä kukaan, mutta tämä on yksi suurimpia syitä olla yhdessä; että tilanne pysyy jotenkin vielä hallussa. Ehkä sitten kun lapset ovat aikuisia ja ymmärtävät... Ymmärtävät, että en halua aiheuttaa heidän isälleen lisää tuskaa ja ajaa juomaan enemmän eroamalla, mutta että elämäni menee siinä. Tällä hetkellä minun oikeuteni onneen Toisen kanssa on pientä sen rinnalla, että heidän isänsä on kanssani ja onni on epätäydempää. Lapsille, tämän ikäisille, vanhemmat ovat ne joiden halutaan olevan yhdessä, ei siinä onnea ajatella. Poikkeuksena tietenkin se, että jos juominen satuttaa lapsia... mutta sen suhteen mies kuitenkin yrittää, että näin ei käy. Lapset ovat isälleen rakkaita. Vaimokin on, mutta joskus on epäselvää miten tai miksi.

Joskus on epäselvää, että olenko miehen kanssa vain siksi, että hän ei joisi pahemmin? Rakastan häntä, sillä tavoin kuin todella tuttua ja läheistä ihmistä, sellaista joka tietää sinusta ja historiastasi lähes kaiken, sellaista jonka kanssa on kasvettu ja perustettu perhe. Sellaista, joka on hyvä ihminen selvinpäin. Sellaista, jonka kanssa on yhteinen historia. Sitä ei viinakaan voi pyyhkiä pois, vaikka onnellisuuden voikin.