Miksi en hae eroa miehestä? Koska olemme sopineet että katsotaan nyt jonkin aikaa tilannetta näin. Mies haluaisi minut takaisin ja jos hän tekee töitä juomisen lopettamisen suhteen niin... en voi suoralta kädeltä tyrmätä ehdotusta. Nyt on mennyt useampi viikonloppu juomatta miehellä. Mitään ihmeraitistumista hän ei ole silti kokenut, enkä minä luota muutamaan viikonloppuun. Antaa ajan kulua hieman lisää, sillä silloin luulisi sen oikean yrittämisen näkyvän eikä kyse olisi vaan muutaman kuukauden ponnistelusta. Mies myös tarvitsee aikaa, hän on tässä prosessissa ihan eri vaiheessa kuin minä.

Lasten takia otamme myös aikaa. Lapset ovat sopeutuneet vallitsevaan tilanteeseen hyvin ja me vietämme myös yhteistä aikaa lasten kanssa perheenä. Välit ovat sellaiset, että pystymme siihen ja olemme lapsille puhuneet että emme ole eronneet mutta tarvitsemme aikaa selvittää asioita keskenämme, aikuiset joskus tarvitsevat. Minulla ei ole tarvetta repäistä lapsia ihan irti isästään. Lapset kulkevat kahden kodin välillä, mutta ovat pääosin minulla.

Minä tarvitsen aikaa. Ero on iso ratkaisu ja jotenkin mielestäni lopullinen. Koen, että meillä on nyt menossa harkinta-aika vaikkei eropapereita ole jätetty. Olemme asumuserossa. Minulla on olemassa mielessäni aikaraja johon mennessä teen päätökseni ja se on joko ero tai uudelleen yrittäminen. Haluan kuitenkin saada mieheen sellaisen keskusteluyhteyden, että voimme tästä asiasta puhua. Nyt miehen vastaus on vaan yksiselitteinen, että haluan sinut takaisin, rakastan sinua... ja miksi se ei riitä? Ja miksi muuten yrittäisin uudelleen jos mies muuttuu? Siksi että yritän hyväksyä arjen ajoittaisen harmauden, yritän säilyttää ydinperheemme. Perhe = minä, mies ja lapset.

On niitä kuulkaa muitakin pareja jotka ovat harkinta-aikaa käyttäneet.

Mitä sitten Toiseen tulee... no ensinnäkin puhuimme siitä, että jos aion yrittää miehen kanssa uudelleen (jos miehellä on halua ja kykyä tiettyihin muutoksiin), niin sitten Toisen ja minun suhde on ohi. Enhän voi yrittää miehen kanssa tosissaan jos minulla on toinen. Ja oikeastaan minun pitää saada juttu Toisen kanssa selväksi ennen kuin voin yrittää miehen kanssa niin siinäpä sitä on! En voi yrittää jos haluan samalla Toista. Vaikka luopuisin suhteesta Toiseen perheemme edun nimissä, niin ei se haluani vähennä. Enkä nyt puhu vaan seksuaalisesta halusta. Haluan kuitenkin tällä hetkellä enemmän Toista kun miestä.

Niin, entäpä jos Toinen olisi mies joka sanoo, että nythän me voimme olla yhdessä, ota ero, varataan kirkko ja mennään naimisiin, perustetaan uusperhe ja ostetaan talo maalta! Eletään elämämme onnellisina loppuun asti.

Vain saduissa.

Toisella on vaativa työ ja omanlaisekseen hioutunut elämä sinkkuna. Vaikka hän pitää (!) minusta ja lapsistani, on vaikea kuvitella uusperheen elämää. Minun on vaikea. On vaikea kuvitella ystäväpiirimme suhtautumista asiaan, miehen suhtautumista. On vaikeaa kuvitella että minun elämäni, työni ja lapseni muuttaisivat Toisen arkea. Mitä siitä tulisi? Emme kumpikaan ole valmiita kokeilemaan sitä. Olemme puhuneet asiasta kyllä vaikka aihe on Toiselle vaikea, yhtä vaikea kuin se miltä tuntuisi jos jutttumme päättyisi koska minä haluan enemmän kuin Toinen voi antaa (Toisen ajatus asiasta) ja mies ja perhe on se minkä takia kannattaisi vielä yrittää...

Meidän suhteemme tarvitsee myös aikaa. En tehnyt asumuseroratkaisua sen takia, että kuvittelisin Toisesta ja minusta tulevan pari nyt tämän myötä. Mutta onhan tämä tilaisuus meille pohtia miten edetään. Haluaismme suhteemme olevan niin helppoa kun se yhteisinä hetkinämme on, mutta uskalluksen puute tulee esiin siinä vaiheessa jos tästä pitäisi tehdä julkista. Toisella on omat pelkonsa. En taida pystyä vaikuttamaan niihin. Järkevintä olisi ottaa välimatkaa myös Toiseen ja katsoa mikä on tärkeää. Onko se mies ja ydinperhe vai onnelliset hetket Toisen kanssa? Kiitos siitä kommentista jossa annettiin lupa katsoa ja odottaa, ajan kanssa johonkin ratkaisuun tulee päädyttyä.

Kipeää tekee se, että haluan enemmän Toista kun miestä, Toinen haluaa minua ja haluaa olla kanssani, mutta niin että emme ole virallisesti yhdessä. Suhteen salaaminen rasittaa molempia, mutta paljastuminen rikkoisi niin paljon. Sitä suhteemme ei taitaisi kestää. Minun olisi ensin erottava, aikaa pitäisi kulua ja sitten  seurustelisimme ja vähitellen etenisimme....

Jos olisin hirveän vahva niin nyt ottaisin välimatkaa molempiin miehiin. Mieheen siksi (olen toki jo ottanut asumuseron myötä), että tilanne rauhoittuisi ja näkisin ne oikeat tunteeni, sillä vaikka tavallani rakastan miestä, olen nyt tähän asumuserotilanteeseen aika tyytyväinen. Välit haluan pitää, ja pidän lasten takia, henkilökohtaiselta osalta etäisyyden otto teettää töitä sillä mies esimerkiksi haluaa minut sänkyynsä ja lähelleen ihan kuten ennenkin ja loukkaantuu tietenkin torjunnasta. Seksi on siis miehille seksiä...:-)  En jaksa sitä tunnetta, että mies pyrkii lähelleni ja minä torjun koska tilanne on näin auki kun nyt on ja mies ei ymmärrä että haluan selvittää tämän ennenkuin pystyn entisenlaiseen läheisyyteen. Seksi on siis seksiä mutta miehelleni se on myös juttu jolla osoitan välittäväni hänestä. Minä en ajattele niin.

Toiseen ottaisin välimatkaa siksi, että haluaisin Toisen selvittävävän itselleen mitä minä merkitsen. Tosissaan. Toinen pyrkii toimimaan enemmän järjellä kuin tunteella, joten lopputulos voisi olla se, että Toinen luopuisi meistä koska matkassa on niin monta mutkaa. Minun pitäisi hyväksyä silloin se, sehän tarkoittaisi, että en ole riittävän tärkeä. Ei se silti tarkoittaisi osaltani sitä, että äkkiä takaisin miehen kainaloon, meillä kun on ne omat ongelmamme ilman Toistakin.

Jos tämä on ollut tähän saakka monimutkaista ja päättämätöntä niin sitähän se on edelleenkin. Aikaa... joka asiaan tarvitsen aikaa.