Näin unta että menin jonkun terapeutin vastaanotolle. Makasin sängyllä peiton alla ja terapeutti silitti olkapäätäni ja kyseli perusasioita. Missä asut, mistä olet kotoisin, mitä tänään kuuluu jne. Lopetti silittämisen ja siinä vaiheessa minun olisi pitänyt kertoa miksi olen hänen vastaanotollaan. Yhtään syytä ei tullut mieleeni, olisin vain halunnut hänen puhuvan ja kyselevän ja etenkin silittävän minua kun makasin silmät kiinni. Hetken mietittyäni keksin yhden asian, mutta sellaisen mistä en voisi missään nimessä puhua. Eli että minulla on toinen mies, mutta sellaista asiaa ei voi terapeutille paljastaa. Olin hirveän pettynyt kun en pystynyt keksimään mitään muuta. Aika loppui, huoneeseen tuli kaksi muutakin ihmistä ja seuraava asiakas odotti oven takana. Tilanne katkesi kesken kun en ollut puhunut mitään.

Tiedän että oikeasti terapiakäynnit eivät mene noin. Unessani kaipasin kosketusta ehkä enemmän kuin puhumista. Halusin turvallisen olon säilyvän, kun olen kosketuksessa, peiton alla ja silmät kiinni.

Ikinä ennen en ole tämän asian tiimoilta nähnyt tuollaista unta joka on säilynyt mielessäni pari päivää ja jonka tunteen pystyn palauttamaan vieläkin mieleeni.

Toiselle en soittanut viikolla ollenkaan. Toinen soitti parina päivänä ja vastasin hänelle. Oli outoa kun emme puhuneet päivittäin, ihan kuin kahden päivän tauon jälkeen olisi molempien elämässä tapahtunut uutta. Perjantaiyön pikkujoulutunnelmissa tietenkin piti soittaa, mutta keskustelu oli asiallinen, olimme molemmat aika selviä siinä tilanteessa vaikka olimmekin tahoillamme pikkujouluissa. Lauantaina pidättäydyin soittamasta vaikka silloin olisi ollut heikko hetki, väsyneenä yön juhlimisesta. Ensimmäinen kova ikävän puraisu koko viikolla. Toisella se tilanne oli tänään. Päivän saldo on useampi puhelu Toiselta minulle.