"Onnellinen olen jos sinut nään..."

Milloin olen onnellinen ? Olen onnellinen kun olen toisen seurassa. Olen levoton kun odotan näkeväni toisen. Olen ikävissäni hänen lähdettyään, mutta en onneton.

Jos jättäisin mieheni, olisin onneton. Jos jättäisin toisen olisin onneton. Jos jättäisin miehen, niin myös mies olisi onneton. Ja sama koskien toista.

Milloin olen onnellinen miehen kanssa ? On hieman vaikea muistaa viime ajoilta hetkeä, että olisin tuntenut oloni juuri silloin onnelliseksi, mutta en minä onnetonkaan ole. Se vaan on niin tasaista. Luulen, että mies kysyttäessä vastaisi olevansa onnellinen kanssani, mutta myöntää toki, että onhan tämä arkea meillä. Hän vertaisi nykyistä oloaan siihen, jos emme olisikaan yhdessä. Niin minäkin vertaan.

Ehkä onnellisuutta on arvostaa sitä mitä on. Minun murheeni ovat pieniä monien muiden murheiden rinnalla. Onko minulla oikeus olla onnellinen, vaikka omalla toiminnallani voin tehdä muista onnettomia ? Jos kuvittelen, että toisen ja minun taru loppuu tähän päivään, niin uskon sen jälkeen olevani onneton. Voinko jälleen löytää sen onnellisuuden miehen kanssa, kun muistan millaista se on toisen kanssa ?

(Niin niin, tiedän, että minun pitäisi antaa miehellenikin mahdollisuus pohtia tätä. Tasa-arvoisesti. Voisiko hän olla kanssani onnellinen tämän kaiken tiedettyään ? Tuskinpa. Nämä ovat kuitenkin taas vain MINUN pohdintojani asiasta, minun näkökulmastani.Ja kiertävät sitä samaa kehää sen ympärillä, että haenko näillä mietteilläni oikeutusta teolleni, "suojelenko" miestä kertomatta jättämisellä. Jos hän ei tiedä, niin onko hän onnellinen ? Vrt. jos hän ei tiedä, niin kärsiikö tietämättään ? Ikuisuusaihe tässä asiassa.)