Tiedättekö millaista on syyllisyydentunteissaan käpertyä miehen kainaloon ? Millaista on joutua miettimään, että se mitä teen, voi musertaa koko maailmani ? Tuntea syyllisyyttä ja mielipahaa, ja tunteidensa keskellä miettiä miksi tunnen näin ?

Pelosta. Paljastumisen pelosta. Syyllisyys kumpuaa kuitenkin siitä pelosta, että jään kiinni ja maailmani hajoaa. Ehkä siinä on rippunen sitä syyllisyyttäkin, oikeasti. Tässä makaa mies, joka rakastaa minua, joka ehkä epäilee ja pelkää, mutta ei uskalla sitä pelkoaan ilmaista. Ja minä haen hänen kainalostaan turvaa ja lohtua : älä jätä minua.

Onko mikään ihme, ettei yöllä nukuta ?

Toinen tunkeutuu ajatuksiini koko sillä intensiteetillä, millä hän ilmaisi tunteitaan viime päivinä. Sillä halullaan ja toiveillaan, ettei tämä loppuisi. On niin pirun vaikeaa vastustaa sitä. Minä kun kuvittelin tämän olevan vain seksiä, että vain minä olen se, jota tämä koskettaa myös muutenkin. Että toinen kuvittelee tämän olevan vain seksiä. Halusin kuulla tämän olevan muutakin, ja nyt kun kuulen sen päivittäin, niin olenko tyytyväinen ? Ei, olen surullinen.