Alkoholi nostaa minussa testosteronitasoa eli tietyn verran otettuani minä kiihotun helposti. Pari lasillista punkkua ja minun alkaa tehdä mieli. Eilen käytin tätä suoraan sanottuna hyväkseni.

Paskafiilis miehen suhteen ärsytti vieläkin. Viikonlopun epäonnistunut seksi kaiveli. Onnistuinhan minä kiihottumaan huolimatta siitä, että olisin halunnut tyrkätä miehen pois vierestäni. Jotenkin vain siinä fiiliksessä orgasmi keikkui aivan ulottuvilla, mutta katosi. Joskus käy näin, harvoin onneksi. Eilen mies meni nukkumaan ja minä join sitten pari lasillista. Ajattelin kaikkea seksiin liittyvää ja menin valmiiksi märkänä sänkyyn nukkuvan miehen viereen. Pieni kosketus ja selän silitys (mies ei oikeastaan tykkää siitä, koska se kutitttaa) ja mies kääntyi minua kohti. Ja eipä ollut yllätys, että hänellä seisoi jo, olinhan minä kosketellut häntä ehkä minuutin.

Minä olin kiihottunut ja innokas ja tein kaikkea mistä mies pitää. Halusin miehen puristavan reisiäni ja imevän rintojani kovempaa, ja nautin joka hetkestä. Äkkiä mielessäni kävi ajatus, että toisesta ei olisi tähän. Häneltä en usko saavani juuri tällaista seksiä vaikka olemme asioista puhuneetkin. En yleensä ajattele toista rakastellessani mieheni kanssa, sillä vertailu tai kaipaus sillä hetkellä ei aiheuta kuin pahaa mieltä. Minulla on fantasioita mieheni kanssa, mutta ei toista koskevia. Positiivista kyllä, että silloin kun fiilikset osuu kohdalleen, niin rakastelu oman miehen kanssa on tajunnan räjäyttävää. Kuten nyt.

Lähtökohtani tähän rakasteluun olivat erittäin itsekkäät, mutta sainpahan mitä halusin. Ja hymy miehen kasvoilla kertoi hänenkin saaneen haluamansa. Silti, tietenkin, tunsin olevani paskiainen.