Yksi blogini kommentoija kysyi, että mitä jos mieheni pettäisi minua, hyväksyisinkö sen ? Vaikea kysymys.Mieheni on ollut vain minun kanssani, olen hänen ensimmäisensä ja hänen sanojensa mukaan ainoa. Mies kertoo olevansa tyytyväinen kanssani ja ettei hänellä ole tarvetta hakea kokemuksia muualta. Olenhan tätä häneltä aina silloin tällöin kysellyt. Mies lähti Lappiin poikaporukassa lomalle, minä toivotin hyvää matkaa ja pilke silmäkulmassa sanoin, että käytät sit kortsua jos pokaat jonkun naisen. Ja ihastua tai rakastua ei saa, pelkästä seksin ilosta voit kokeilla mutta minä EN halua tietää siitä. Eli tässä oli asian ydin, kokeilla voi jos huolehtii ehkäisystä (ja tautisuojasta) mutta sen olisi oltava vain yhden illan juttu. Se mitä minä pelkään on se, että mies ihastuisi / rakastuisi toiseen. Tiedänhän minä niin hyvin itse, miten ihanaa se huuma onkaan, se seksuaalinen veto toiseen ihmiseen...

En minä oikeasti tietenkään halua, että mieheni kokeilee muita naisia. En minä halua antaa hänelle siihen täyttä lupaa, sillä silloin suhteemme muuttuisi ns. vapaaksi suhteeksi ja ei se meillä toimisi. Ei mieskään sellaista halua, olemme keskustelleet aiheesta. Mies suhtautuu siihen jyrkemmin kuin minä, minä sallisin jonkun syrjähypyn, jos voisin olla varma, että siihen ne jäävät, ainiaaksi. Mies ei sallisi minulle yhtään. Ei yhtään siksi, koska hän pelkäisi minun rakastuvan johonkin toiseen. Samat pelot puolin ja toisin.

Itse typeryyksissäni ajattelen, että ei se ole mieheltä pois jos minä joskus seikkailen toisen kanssa. Minä en unelmoi päivät pitkät toisesta, minä en ajattele häntä rakastellessani mieheni kanssa enkä minä halua häntä tähän elämäni arkeen. Minä haluan hänet vain seikkailuna, johon olen mukaan lähtenyt. Varmaan ainutkertaisena kokemuksena elämässäni, sillä sen ilon lisäksi olen myös itkenyt tämän asian vuoksi. Syytellyt itseäni niin, ettei kenenkään muun tarvitse minua enää syytellä. Toisaalta myös iloinnut ja nauttinut siitä, että vielä voin tuntea tällaista huumaa ja halua, niin epätodellista ja hetken kestävää, mutta juuri siinä hetkessä niin ihanaa. Olen tuskailut paljastumisen pelossa ja jälleen huokaissut helpotuksesta. Päättänyt useammin kuin kerran, että nyt se loppuu. Olen löytänyt rakasteluun uusia sävyjä, myös oman mieheni kanssa. Olen joutunut miettimään miten elämältäni putoaisi pohja pois jos mieheni saisi tietää. Ja huomannut, että mieheni on kuitenkin se kenen kanssa haluan elää. Mieheni ei ole minulle itsestäänselvyys, eikä hän ole mikään täydellinen mies, mutta kuitenkin minulle niin tuttu ja rakas. Olisiko tämä helpompaa vai vaikeampaa jos meillä menisi huonosti mieheni kanssa ? Jos haluasin erota hänestä ?

Miksi sitten petän ?  Haluanko saada enemmän kuin minulla jo on enkä osaa arvostaa sitä hyvää mikä jo on ? En tiedä, niin kai sitten. Tasapaksua elämäni ei missään nimessä juuri nyt ole, ja ei niin huonoa ettei hyvääkin, minä olen joutunut pohtimaan elämääni ja suhdettamme miehen kanssa kuluneen vuoden aikana enemmän kuin koskaan. Tämä on synnyttänyt myös hyviä keskusteluja mieheni kanssa. Sen kun aina muistaisi ettei toinen ole koskaan itsestäänselvyys. Mieheni ei antaisi minulle anteeksi tätä. Ehkä hän palaisi luokseni joskus mutta ikinä asia ei unohtuisi. Näinhän se on.